IF

Commercial Sales Expert

Turku Full time

Haluatko olla mukana varmistamassa yritysten turvallisen nousun kohti kasvua?

Kun tavoite on korkealla, pitävä turvaverkko on erityisen tarpeellinen. Kun yritystoimintaa halutaan kasvattaa ja pitää huolta sen kilpailukyvystä, halutaan myös huolehtia, että toiminta on suojattu mahdollisimman hyvin ikäviltä yllätyksiltä. Ja kun yllätyksiä kuitenkin joskus tapahtuu, tulee niihin olla varautunut parhaalla mahdollisella tavalla.

SME Sales -yksikössämme olemme rinnalla, kun aloitteleva yrittäjä toteuttaa unelmansa tai kun toisen sukupolven perheyritys päättää siirtyä kansainvälisille markkinoille. Autamme uusia asiakkaitamme rakentamaan oman menestystarinansa tarjoamalla heille asiantuntemuksemme ja vakuutusratkaisut heidän liiketoimintansa kasvun sekä jatkuvuuden varmistamiseksi.


Tehtäväsi


SME Sales -yksikkömme kasvaa ja etsimme haasteista innostuvia myyjiä osaksi joukkoamme. Commercial Sales Expertin roolissa tehtäväsi on hankkia uusia yrittäjä- ja yritysasiakkaita proaktiivisesti puhelimen ja digitaalisten työvälineiden avulla. Työpäiväsi pitää sisällään potentiaalisiin asiakkaisiin tutustumista ja heidän vakuutustarpeidensa kartoittamista.

Myynnin ammattilaisena ymmärrät kuuntelemisen ja neuvottelemisen merkityksen myyntityössä. Osaat yhdistää yksittäisistä asioista kokonaisuuksia ja tarjota asiakkaillemme juuri sitä, mitä he aidosti tarvitsevat liiketoimintansa kasvun ja jatkuvuuden varmistamiseksi. Me Ifissä välitämme asiakkaistamme aidosti ja tämä näkyy myös sinun työssäsi. 

Me tarjoamme


Samalla tavalla kuin me asetamme sinulle vaatimuksia työntekijänä, odotamme sinun asettavan korkeat vaatimukset meille työnantajana. Tässä esimerkkejä siitä, mitä me sinulle tarjoamme:

  • Kattavat vakuutusedut 

  • Inklusiivisen ja asiantuntevan työyhteisön, johon kaikki ovat tervetulleita omana itsenään 

  • Mahdollisuuden hybridityöhön   

  • Monipuoliset ura- ja kehittymismahdollisuudet Pohjoismaiden suurimmassa vakuutusyhtiössä 

  • Hyvinvointia edistävän työpaikan mm. modernit työskentelytilat, ePassi ja sosiaaliset aktiviteetit  

  • Lounasedun

  • Motivoiva ja suoriteperusteinen palkkamalli, jossa myynnillinen onnistuminen heijastuu suoraan ansioihin

Tiimisi


Meillä pääset mukaan ammattitaitoisten myyjien joukkoon. Olet osa noin 90 henkilön myyntiorganisaatiota, jossa jokaisen työpanoksella on valtava merkitys Ifin menestyksessä ja asiakkaidemme sujuvan arjen mahdollistajana.

Työskentelemme yhdessä kohti tavoitteitamme ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme. Kanssamme saat työkaveriesi ja esihenkilösi jatkuvan tuen sekä kannustuksen. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen ja jatkuvan valmennuksen menestyksekkääseen myyntityöhön. Lupaamme huippuluokan välineet kehittämään omaa myyntiosaamistasi ja kilpailukykyiset työsuhde-edut. Pääset myös osaksi Pohjoismaiden suurinta vakuutusyhtiötä ja matkallemme kohti parasta työpaikkaa.

Kuka olet?

Teemme tavoitteellista ja tuloksellista B2B-myyntiä, jossa vaatimuksena on korkea aktiivisuus ja vastuunotto omasta tekemisestä. Odotamme sinulta oma-aloitteista otetta, halua kehittyä ja kykyä viedä myyntiprosesseja määrätietoisesti eteenpäin.

Asetamme tavoitteet korkealle, mutta työnantajan, esihenkilön ja kollegoiden tuki on aina saatavilla. Tässä roolissa saat mahdollisuuden haastaa itseäsi ja kasvaa myynnin ammattilaisena, kunhan olet valmis tekemään kovasti töitä sen eteen.

Olet myös henkilö, jolle sopii suoriteperusteinen palkkamalli erinomaisesti sekä nautit tavoitteellisesta myyntityöstä, jossa oma aktiivisuus ja tulokset näkyvät suoraan ansioissa. Tämä kannustaa sinua ylittämään tavoitteet ja kehittämään omaa tekemistäsi jatkuvasti.

Voit olla tuore myynnin ja vakuutusalan osaaja tai jo kokeneempi tekijä alalla. Tärkeintä on, että nautit aidosti myyntityön tekemisestä ja uskot kykeneväsi suoriutumaan laadukkaasti asetetusta vaatimustasosta sekä odotuksista sinua kohtaan.


Lisätiedot ja rekrytointiprosessi 


Hakeminen: Vastaa hakulomakkeella oleviin kysymyksiin ja liitä mukaan CV:si. Erillistä hakemuskirjettä ei tarvita.

Aloitus: 4.5.2026
Sijainti: Turku
Työsuhde: Vakituinen
Viimeinen hakupäivä: 3.4.2026.

Palkkaus: Kiinteä kuukausipalkka ja palkkio

Heräsikö mielenkiintosi, mutta haluaisit kuitenkin kuulla vielä lisää?

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Juuso Hyvärinen, Sales Team Lead, Turku, puh. 050 473 7388 

Maanantaina 23.3.2026 kello 14-16, perjantaina 27.3.2026 kello 9-11 tai keskiviikkona 1.4. kello 9-11